TOP: Viikko 4

Tämä viikko alkoi jotakuinkin ikävästi, kun jouduimme lopettamaan yhden hiehon. Olimme jo edellisviikon lopulla katsoneet, että hieholla oli nilkka turvonnut ja se konkkasi sillä hieman huonosti. Annoimme sille kipulääkettä, mutta alkuviikosta päätimme sitten, että ei siitä jalasta enää kunnollista saa. Se näytti jopa
hieman turvonneemmalta. Niin se sitten tainnutettiin pulttipyssyllä ja valutettiin veret pois. Sen jälkeen se nostettiin kaivurilla jaloista riiputtaen odottamaan raatoautoa, joka hakikin sen sitten keskiviikkoiltana pois. Arvuuttelimme, että hieho oli varmaan jotenkin kaatunut ja siinä loukannut ellei jopa murtanut jalkansa, sillä muuta selitystä emme nähneet tapahtuneelle. Onhan se tietenkin ikävää, että tuollaisia tapahtumia käy, minkäs niille voi, mutta välillä sitä rupeaa miettimään, että pitäisikö sitten yrittää saada jalka kuntoon ja antaa lisää elinaikaa eläimelle. Toisaalta sekin täytyy miettiä, että jos jalka ei koskaan tulekaan kuntoon niin onko se vain sitten eläimen kärsimyksen pidentämistä vaikka jalkaan ei sattuisikaan. Olisiko se sitten oikein antaa sen konkata kolmella jalalla. Vaikeita kysymyksiä, mutta tässäkin mietittiin sitä, että jalan lastoittaminen on melko kallista hommaa ja varsinkin sen hoito sitten jälkikäteen. Helpommin pääsi tässä asiassa, kun lopetti eläimen. Tottakai se on jokaisen oma asia, sitten päättää että onko valmis uhraamaan rahaa ja aikaa ja kuinka paljon.

Tällä viikolla lähti myös kaksi lypsylehmää teuraaksi, sillä ne lypsivät niin huonosti. Alina, 1221 ja Esitys, 198 lähtivät torstaina sitten kohti viimeistä ”kotia”. Teurasauto tuli hakemaan lehmät vähän ennen yhdeksää ja siinä meni suunnilleen 10 minuuttia, kun lehmät oli saatu auton kyytiin ja kyyti valmiiksi lähtemään. Tietenkään

lastaus ei tapahtunut käden käänteessä, sillä tottakai lehmät hieman aristelivat ja ihmettelivät metallista, kolisevaa härveliä, jota kohti niitä työnnettiin. On se kyllä melkoista työtä teurasautojen kuljettajiltakin, kun ne menevät vieraiden eläinten joukossa pelkästään pikku kepukka mukana. Ja vieläpä kun lastataan lihakarjaa kyytiin, joka on paljon isompaa ja villimpää kuin lypsylehmät, sillä niitä ei ole käsitelty niin paljon kuin lypsylehmiä. Itse voisi alkaa puntti tutisemaan, jos pitäisi mennä siirtämään isoa, hieman levotonta sonnia vain pelkän kepin avulla. Tietenkin näissäkin asioissa lastaajia auttaa se, jos eläimet on totutettu siirtymään paikasta A paikkaan B ilman suurempia ongelmia. Onhan tämä myös halvempaa tilallekin, sillä kun teurasauto pihaan pamahtaa, alkaa myös kello käymään ja mitä kauemmin kello tikittää, sitä kalliimpaa se on tilalle. Jos tämä ei ole motivoivaa käsittelemään eläimiä niin en sitten tiedä mikä olisi.

Tämän viikon suuri missioni oli lampolan tyhjennys. Aloitin urakan tiistaina, kun tyhjäsin yksin pienemmän osan lampolasta. Kyllä siinä sai huhkia lähemmäs tunnin ennen kuin olin saanut karsinanosan tyhjäksi. Yllättävän paljon lampaat sohlaavat ruokansa kanssa, sillä noin 30 senttinen kerros oli pelkkää sontaa, niille ruokittua heinää ja vähän turvetta jota on lisätty aika ajoin sinne. Torstaina sitten jatkoimme lampolan tyhjennyksen loppuun ja siinä kestikin sitten lähemmäs 4 tuntia, kun olimme saaneet lampolan ihan tyhjäksi kaikesta sonnasta ja heinästä. Siinä hikoillessa ei tietty ilman naarmuja säästynyt, tuli aika mojovan kokoinen rakko vasempaan kämmeneen. Noh, laastari päälle vain ettei likaannu ja tulehdu.

Annoin myös tilan kolmelle kissalle matolääkkeet. Lisäsin märkäruoan joukkoon yhden tabletin Milbemax vet – nimistä matolääkettä ja kun kissa oli syönyt tabletin ruoan seassa, annoin vielä vähän lisää märkäruokaa, jotta varmasti menisi alas.