TOP: Viikko 1

Huomenna on ohi ensimmäinen viikko työssäoppimisesta ja vielä on kuusi jäljellä. Yllättävän nopeasti se onkin mennyt ja paljon on kaikkea uutta oppinut. Viikon aikana olen ollut aamu-ja iltalypsyllä (tietenkin), kerinyt lampaita, ajanut ponilla, lenkkeilyttänyt koiria, siivonnut koirien ulkohäkin ja tietenkin kolannut ja siivonnut. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa avauduin, on se asemalypsy niin paljon erilasempi kuin parsilypsy. Ensin luulin, etten opi lehmien nimiä millään, koska asemalypsyssä ei olla niin paljon tekemisissä kuin parsilypsyssä, mutta kappas keppanaa, osaan jo suurimman osan nimet joko ulkonäöltä tai korvanumerolta. Olen jo melko hyvin oppinut maitohuoneen tankin pistämisen päälle ja pois. Hieman pelottaa vielä pistää lehmiä lypsylle, sillä ne ovat niin isoja verrattuna pikku kyyttöihin ja länskäreihin ja sitten kun ne siinä vain möllöttävät ja kääntyvät perä minua kohti niin hieman hirvittää, että tuleeko sieltä potkua vaiko ei. Vielä ei ole tullut ja koputetaan puuta ettei tulekaan!

Tallissa olen hoitanut kanoja, vuohia ja lampaita. Kanat ovat aivan ihania! Ne ovat paljon sosiaalisempia kuin koululla ja välillä niitä saa ihan hätyytellä pois ovelta, kun ne ovat niin uteliaita. Lampaat nyt ovat aina kun vie ”muroja” melkoisen ahneita ja rynnivät ovesta, jottei vaan jäisi ilman muroja. Toisessa rakennuksessa ovat pässit ja vuohipoijjaat. En tiedä onko meidän koulun Napsu-herra joku pienikasvuinen vai kasvaako se vielä, mutta täällä olevat pukit ovat paaljon isompia kuin Napsu.

Maanantaina ja keskiviikkona kerimme lampaita ja meille jäi vielä yksi karitsoiva lammas keirmättä ja eikös se sitten ollut tänään karitsoinut pikku pojat. Hyvin olivat pojat tulleet maailmaan ja siellä ne nyt kirmaavat mammansa kanssa.

        Pääsin myös ensimmäistä kertaa ajamaan kärryillä.

Ennen työssäoppimiseen menemistä, kun meiltä kysyttiin, että millaisella fiiliksellä lähdetään, me muualle menevät, työssäoppimiseen, tunteet vaihtelivat siellä ihan ok – aivan kauheaa välillä. Nyt kun täällä on ollut sen melki viikon sitä rupeaa ihan naurattamaan, että mitä siinä itseasiassa sitten pelkäsikään? Ehkä eniten se, että menisi itseensä hermot, kun ei osaisi niitä kaikkia koneita käyttää ja kyllä, ei se olekaan itsestäänselvyys, mutta silti se, että tuntuu ettei osaa on aivan hirveää. Varsinkin silloin kun on jo vuoden kohta opiskellut tätä kyseistä alaa, jossa nyt on työssäoppimassa niin kyllähän se vähän masentaa. Mutta nyt osaan (suunnilleen) käyttää tarvittavia laitteita, kunhan siinä on yksi, joka vahtii ja jolta tarvittaessa voi kysyä apua.

Kaiken mekaanisen ja uusien laitteiden ja asioiden oppimisen lisäksi, olen oppinut ainakin itsestäni sen, että pelkään aivan liikaa uusia tapauksia, joita ei voi itse suunnitella etukäteen. Tosin tämä pelko sitten haihtuu heti kun pihaan pääsee ja saa vähän hengähtää ja kuikuilla ympärilleen. Mutta eiköhän tässä vielä opita yhtä sun toista itsestäni että sitten navettatöistä!