TOP: Viikko 3

Tämän viikon työskentely alkoi vauhdikkaasti operaatio Pelastakaa Pääskysellä. Maanantaina satoi todella rankasti ja ukkostikin, kuten taisi tehdä koko Suomessa. Iltanavettaan mennessäni huomasin pääskysen istuskelevan noin metrin korkeudessa puupalikalla ja pääsky näytti ihan uitetulta koiralta. Aluksi ihmettelin pääskyn paikanvalintaa, sillä yleensä ne liitelivät varastoa ja navettaa ympäri ja menivät istuskelemaan putkille metrien korkeudelle, eivätkä käden ulottuville. Tai tässä tapauksessa käpälänkorkeudelle, sillä yleensä navetassa oli tilan kolme kissaa pyörimässä jaloissa kun aloitimme työskentelyn. Kyykistyin pääskyn viereen ja siitä pääsky lehahti, tai ainakin yritti lehahtaa pois ja katsoimme sen rämpimistä navettaan. Se siitä pääskystä, ajattelimme ja jatkoimme navettavuoroa normaaliin tapaan.

Lypsyn jälkeen rupesin siivoamaan karsinoita ja yhtä vasikkakarsinaa siivotessa meinasin teilata tämän samaisen pääskysen. Hieman metaanihuuruissa se siinä nökötti sontakasan päällä edelleen märkänä kuin mikä ja nyt kaupan päälle ihan sontaisena. Saimme pääskysen pieneen sankoon siksi aikaa, kun siivosin karsinat loppuun. Kun sain karsinat puhtaaksi ja kuivitettua, kävin hakemassa kertakäyttöhanskat ja lähdin pesemään pääskystä. Tietenkään en kastanut enkä upottanut päääskystä veteen suoraan, sillä eihän minulla ollut siihen hätään mitään tietoa, miten lintua pitäisi kylvettää. Varsinkin tälläistä pientä lintua, joka ei ole edes vesilintu. Siinä kylvettelin pääskystä ja sain siitä suurimmat sonnat pois. Sen jälkeen menin ulos istuskelemaan pääskynen kädessä ja onneksi sade ja ukkonen oli loppunut tähän mennessä ja aurinko oli ruvennut paistamaan. En uskaltanut jättää pääskystä ruohikolle makoilemaan, sillä mitä luultavimmin se olisi päätynyt kissan mahan täytteeksi. Siinä sitten vierähti tovi jos toinenkin kun välillä puhaltelin lintua ja välillä levitin sen siipiä ja annoin tuulen tehdä tehtävänsä. Sen verran olen eläinohjelmia katsonut, että osasin katsoa, ettei linnun siivet olleet murtuneet ja hyvin se niitä myös yritti käyttää. Aina välillä kokeilin josko pääsky olisi tarpeeksi kuiva, jotta se pääsisi lentämään, mutta kaiken kaikkiaan sain melkein puoli tuntia istua ulkona kuivattelemassa sitä.

Kyllä sitä tunsi itsensä jotenkin tärkeäksi, kun pääskynen sitten vihdoin ja viimein lehahti lentoon ja pääsi puhelinlangalle sukimaan itseään. Olisinhan voinut tehdä niinkin, että olisin jättänyt linnun huomiotta ja todennäköisemin olisin sen löytänyt sitten sonnan seasta epämääräisenä möykkynä. Mutta kun tällä alalla sentäs ollaan, niin kuuluhan siihen se, että autetaan pulassa olevia eläimiä. Ja kyllä se minulla kuuluu ihan perusluontooni, että kaikkia edes yritetään auttaa jos vain on mahdollista.

                                                         Erästä kiinnosti myös pääskynen.

TOP: Viikko 2

Niin hurahti taas toinen viikko työssäoppimista. Viikonlopun jäljiltä palailen taas arkeen lehmien ja muiden eläinten pariin. Tällä viikolla oli taaskin paljon opittavaa ja uutta nähtävää. Hyvänä esimerkkinä se, että näin ensimmäistä kertaa lampaan karitsoimisen. Ja myös toinen ei niin mukava esimerkki, olin todistamassa eläimen kuolemaa ja sitä, kun ei voi enää tehdä mitään muuta kuin vain yrittää helpottaa oloa ennen lähtöä. Tulipahan hieman harjoiteltua käsilihaksia, kun lammas piti punnertaa tien viereen, jotta raatoauto sen sieltä sitten saisi haettua.

Tällä viikolla navetassa kävi myös seminologi, joka tarkasti muutamat tiineydet ja kiimat. Muutama lehmä myös siemennettiin. Ennen seminologin tuloa olimme tehneet muutamalle lehmälle progesteronitestit, sillä ko. lehmillä ei ollut selkeästi näkyviä kiimoja ja asialle haluttiin saada varmuus, että missä vaiheessa kannattaa siementää.

Sain myös nupoutuksen yhteydessä pistää korvamerkit ensimmäistä kertaa. En kyllä haluaisi sillä laitteella itselleni reikiä, mutta ei tuo näyttänyt vasikkaa paljoa haittaavan kun oli kipulääkkeet ja rauhoittavat päällä. Kipulääkettä ei tosin ollut korvissa, joten se kyllä hieman saattoi kirpaista.

Tämän viikon yhtenä suurena projektina voisi sanoa olevan lampaiden ulkoaitauksen vanhan aidan purkaminen. Siinä työssä sai kyllä käyttää voimaa ja välillä ihan apinanraivollakin sai töitä tehdä, jotta sai naulat pois laudoista. Osassa naulat olivat niin tiukassa kiinni, että ne oli suosiolla jätettävä, ettei vasara vain hajoaisi. Seuraavalla viikolla on tarkoitus sitten ruveta rakentamaan uutta aitausta, jotta lampaat pääsisivät nauttimaan kesän lämmöstä. Kunhan ei vain tulisi liian kuumat kelit, sillä silloin kenelläkään ei ole kivaa tehdä aitaa. Saa nähdä alkaako aidan rakentaminen jo huomenna, vaikka on luvattu +27 astetta lämmintä ja kaiken lisäksi vielä ukkosta.

On kuitenkin aina, on elämä laina

Eilen oli taas yksi niistä päivistä joina riitti tekemistä niinkin paljon, että kaikkea ei saanut tehtyä. Alunperin tarkoitus oli keriä lampaat ja siinä se päivän tekeminen olisikin ollut. No, eihän se ikinä mene suunnitelmien mukaan, eihän? Aamulla lampaita ruokkiessamme huomasimme yhden lampaista vain makaavan ja hengittävän melko raskaasti. Se ei tullut edes syömään ja siinä vaiheessa viimeistään rupesivat hälytyskellot soimaan, että kaikki ei ole hyvin. Mirva yritti soittaa eläinlääkärille, mutta hän ei vastannut heti, joten me siirsimme lampaan Paavo-ponin loimen avulla toiselle puolelle, jossa majaili vain Iines-lammas kahden karitsan kanssa.

Aloimme siinä kerimään ja kävimme vähän väliä kurkkimassa sitten onko lampaalla kaikki ok tai ainakin ettei ole mennyt huonompaan kuntoon. Kun olimme saaneet muutaman lampaan kerittyä eläinlääkäri soitti sitten takaisin ja tuossa tuokiossa hän olikin jo pihalla. Eläinlääkäri antoi lampaalle glukoosia, B-vitamiinia, kortisonia ja kalkkia, jotta se vähän piristyisi. Kortisonia hän antoi lampaalle, jotta karitsoiminen alkaisi vuorokauden sisällä ja viimeistään tässä vaiheessa lampaan tukala olo pitäisi helpottua. Eläinlääkärin siinä ollessa lammas ei vielä noussut jaloilleen ja liikuskellut, mutta iltanavetan aikana se oli vaihtanut paikkaa ja jo seisoi suht koht tukevin jaloin.

Tässä nyt saa sitten aamulla jännittää, että onko lammas enää elossa ja jos se on, niin montako pikkupikkukaritsaa sieltä on pyörähtänyt ulos.

Lammasepisodin jälkeen eläinlääkäri kävi vielä nupouttamassa Luonnotar-vasikan ja kokeili muutamalta lehmältä, että onko ne kiimassa vai ei, sillä ne eivät ole näyttäneet mitään ulkoisia merkkejä ja teimme niille tänä aamuna progesteronitestit. Nupoutuksen jälkeen sain pistää vasikalle korvamerkit. Kyllä niistä on puhuttu että miten ne laitetaan ja olen ollut katsomassakin, mutta oli se kyllä hienoa päästä itsekin rei'ittämään vasikan korvat. Ja mikäs sen parempi hetki laittaa korvamerkit kuin se, kun se on kipulääkityksessä ja rauhoitettuna nupoutuksen jäljiltä.

Päivitystä lampaaseen.

Aamulla lammas oli ihan hyvässä hapessa, mutta ei ollut vielä karitsoinut. Päivän aikana lammas rupesi taas menemään huonoon kuntoon ja yritimme saada sitä tokenemaan antamalla sille pötsipotkua, ketoosiainetta ja edelleen sokerivettä ja kalkkia. Yritimme myös hieroa sen mahaa, jotta sinne kerääntyneet kaasut lähtisivät liikkeelle ja se saisi ne röyhtäistyä, mutta vaikka kaikkemme teimme niin lammas ikävä kyllä kuoli käsiimme. Eläinlääkäri vähän arveli, että kyseessä saattoi olla raskausmyrkytys, joka sitten koitui sekä mamman että karitsoiden kohtaloksi. Raahasimme lampaan pois lampolasta ja jätimme tien penkalle odottamaan auton saapumista. Onhan tämä ikävää, mutta aina ei voi kaikkia parantaa. Välillä käy näin.

TOP: Viikko 1

Huomenna on ohi ensimmäinen viikko työssäoppimisesta ja vielä on kuusi jäljellä. Yllättävän nopeasti se onkin mennyt ja paljon on kaikkea uutta oppinut. Viikon aikana olen ollut aamu-ja iltalypsyllä (tietenkin), kerinyt lampaita, ajanut ponilla, lenkkeilyttänyt koiria, siivonnut koirien ulkohäkin ja tietenkin kolannut ja siivonnut. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa avauduin, on se asemalypsy niin paljon erilasempi kuin parsilypsy. Ensin luulin, etten opi lehmien nimiä millään, koska asemalypsyssä ei olla niin paljon tekemisissä kuin parsilypsyssä, mutta kappas keppanaa, osaan jo suurimman osan nimet joko ulkonäöltä tai korvanumerolta. Olen jo melko hyvin oppinut maitohuoneen tankin pistämisen päälle ja pois. Hieman pelottaa vielä pistää lehmiä lypsylle, sillä ne ovat niin isoja verrattuna pikku kyyttöihin ja länskäreihin ja sitten kun ne siinä vain möllöttävät ja kääntyvät perä minua kohti niin hieman hirvittää, että tuleeko sieltä potkua vaiko ei. Vielä ei ole tullut ja koputetaan puuta ettei tulekaan!

Tallissa olen hoitanut kanoja, vuohia ja lampaita. Kanat ovat aivan ihania! Ne ovat paljon sosiaalisempia kuin koululla ja välillä niitä saa ihan hätyytellä pois ovelta, kun ne ovat niin uteliaita. Lampaat nyt ovat aina kun vie ”muroja” melkoisen ahneita ja rynnivät ovesta, jottei vaan jäisi ilman muroja. Toisessa rakennuksessa ovat pässit ja vuohipoijjaat. En tiedä onko meidän koulun Napsu-herra joku pienikasvuinen vai kasvaako se vielä, mutta täällä olevat pukit ovat paaljon isompia kuin Napsu.

Maanantaina ja keskiviikkona kerimme lampaita ja meille jäi vielä yksi karitsoiva lammas keirmättä ja eikös se sitten ollut tänään karitsoinut pikku pojat. Hyvin olivat pojat tulleet maailmaan ja siellä ne nyt kirmaavat mammansa kanssa.

        Pääsin myös ensimmäistä kertaa ajamaan kärryillä.

Ennen työssäoppimiseen menemistä, kun meiltä kysyttiin, että millaisella fiiliksellä lähdetään, me muualle menevät, työssäoppimiseen, tunteet vaihtelivat siellä ihan ok – aivan kauheaa välillä. Nyt kun täällä on ollut sen melki viikon sitä rupeaa ihan naurattamaan, että mitä siinä itseasiassa sitten pelkäsikään? Ehkä eniten se, että menisi itseensä hermot, kun ei osaisi niitä kaikkia koneita käyttää ja kyllä, ei se olekaan itsestäänselvyys, mutta silti se, että tuntuu ettei osaa on aivan hirveää. Varsinkin silloin kun on jo vuoden kohta opiskellut tätä kyseistä alaa, jossa nyt on työssäoppimassa niin kyllähän se vähän masentaa. Mutta nyt osaan (suunnilleen) käyttää tarvittavia laitteita, kunhan siinä on yksi, joka vahtii ja jolta tarvittaessa voi kysyä apua.

Kaiken mekaanisen ja uusien laitteiden ja asioiden oppimisen lisäksi, olen oppinut ainakin itsestäni sen, että pelkään aivan liikaa uusia tapauksia, joita ei voi itse suunnitella etukäteen. Tosin tämä pelko sitten haihtuu heti kun pihaan pääsee ja saa vähän hengähtää ja kuikuilla ympärilleen. Mutta eiköhän tässä vielä opita yhtä sun toista itsestäni että sitten navettatöistä!

Rajalan tila

Koulu on pian ohitse, mutta ennen sitä on vielä työssäoppiminen! Menen työssäoppimaan Rajalan tilalle Ylöpirtille. Siellä vietän työskennellen seuraavat 7 viikkoa (5.5.-20.6). Olen päässytkin jo työskentelemään ilta-ja aamunavetassa. Eläimiä täältä löytyy monenlaisia. On lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja, kissoja, koiria ja tietenkin Paavo-poni.

Työssäoppimiseni alkoi jo eilen sunnuntaina, kun matkasimme äidin ja isäpuolen kanssa Jyväskylästä autolla tänne Somerolle. Onneksi oli navigaattori mukana niin ei ollut vaikea päästä perille. Tosin satunnaiset lumisateet haittasivat hieman menoa, olihan meillä kesärenkaat alla. Noh, pihaan päästyämme sitten tutustuimme perheeseen, joka huoli minut tänne seitsemäksi viikoksi.

Pääsin illasta vielä tutustumaan navetan toimintaan ja on kyllä pakko sanoa, että on se asemalypsy täysin erilainen kuin parsilypsy. Se on paljon ergonomisempi, mutta kyllä siinä tuli kädet kipeäksi, kun ei ole vielä harjaantunut siinä! Ennen lypsyä kävimme ruokkimassa kanat, vuohet ja lampaat. Lypsy meni siinä katsellessa ja kyllä minä muutamalle pistin lypsykoneen kiinni. Jos en muuta opi tämän seitsemän viikon aikana, niin ainakin sen milloin lehmällä on tyhjä utare, sillä nämä koneet ovat sellaisia, että ne pitää ottaa itse pois verrattuna koulun, joka utareen tyhjennettyä (jos oli hyvin kone) otti koneen automaattisesti pois.

Tänä aamuna tuntui jotenkin vaikealta herätä varttia yli viisi, vaikka normaalisti navettavuorossa olisin jo tuolloin vaihtamassa vaatteita pukuhuoneella. Olin illalla vielä käynyt lenkkeilemässä perheen suomenpystykoiran Ansan kanssa joten uni kyllä tuli hyvin, enkä mielestäni valvonutkaan kovin pitkään. Aamuisin tilan työt menevät ”väärinpäin” eli siis ensin teemme lypsyn ja ruokimme navetan elukat ja sen jälkeen hoidamme tallin eläimet ja otamme Paavo-ponin ulos aitaukseen. Lampaillekin on tarkoitus korjata niiden aitaa, jotta nekin pääsisivät piakkoin ulos. Aamutöiden jälkeen kävimme second breakfastillä ja siinä sen jälkeen lähdimme sitten keritsemään lampaita. Kerkesimme keritä vain kaksi lammasta ja toisella jäi ns. leijonaharjas, mutta hoidamme sen tänään sitten kuntoon myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan työssäoppiminen on alkanut oikeen mallikkaasti ja pääsen päivittelemään kuulumisia hyvin, sillä täällä toimii nettikin. Vaikka melko ”metsässä” tämä on. Viikonlopuiksi on tarkoitus mennä kotiin, joten jos ei viikolla jaksa kirjoittaa niin sitten viimeistään viikonloppuisin tulee tekstiä.