Moneskohan TOP taas kerran, viikko 3

Kolmas viikko pärähti käyntiin niin että heilahti! Aamuherätykset eivät tunnu viikonloppujenkaan jälkeen enää pahoilta, kun ei tule nukuttua ”övereitä” eli yli 10 tuntia mitä normaalisti nukkuisi. Bussit ovat kulkeneet hyvin (joudun menemään siis 2 bussilla) ja vielä en ole kertaakaan myöhästynyt kummastakaan bussista. Vaihtoaika on onneksi sitä 5 minuutin luokkaa, että siinä kerkeää kipaista tien toiselle puolelle. 

Tällä viikolla olen keskittynyt enemmän ruokintaan ja kiimojen tarkkailuun. Laitoimme toisella viikolla kiimakalenterin navetan seinälle, joten sitä tulee aina säännöllisin väliajoin vilkaistua. Ruokinnassa olen kiinnittänyt huomiota lähinnä siihen, miten nopeasti säilörehu kuluu ja minkä nimistä väkirehua lehmät saavat ja kuinka paljon.

Odottavan aika on pitkä ja tämä viikko sen on osoittanut. Ipu-lehmän oli tarkoitus poikia 17.2, mutta eipä se tietenkään ole vielä (19.2) poikinut. Eläinlääkäri antoi sille torstaina oksitosiini-piikin, jonka pitäisi käynnistää poikiminen siten, että huomenna (20.2) pitäisi sitten vasikka olla maailmassa. Tällä viikolla myös siemennettiin yksi lehmä. Toivokaamme, että Ipu on poikinut huomiseen mennessä ja toivokaamme, että se on sonni (menossa lihoiksi).

Moneskohan TOP taas kerran, viikko 2

Toisella työssäoppimisviikolla olin jo omaksunut navetan rutiinit, mitä piti tehdä missäkin kohtaa. Rupesin jo oppimaan miten lypsykone laitetaan kuntoon ja miten se laitetaan pesuun. Toisella viikolla juotimme vielä vasikoita pari päivää, kunnes sonnivasikka lähti teurastamoon ja laitoimme vasikkapiian lopuille vasikoille. Siirsimme myös vasikoita edestakaisin karsinoissa ja siinä välissä veimme myös yhden vasikan, joka oli vieroitettu, turvevarastoon muiden isojen vasikoiden luokse.

Ensin ajattelin vasikkapiian olevan samanlainen pönttö, mikä koulussakin on, mutta se onkin sellainen iso metallinen pyörillä kulkeva säiliö. Vasikkapiian sisältä tulevat letkut, jotka liitetään vasikkakarsinan sisällä oleviin tutteihin, ja tätä kautta vasikat sitten saavat juotavaa milloin haluavat. Vasikkapiika pestään noin kolmen päivän välein aivan normaalisti ensin huuhtelemalla kuumalla vedellä ja sitten pesemällä se pesuaineella ja vielä uudelleen huuhtelemalla. Suurempi juttu onkin saada vasikkapiikaa liikuteltua, kun sen yksi rengas ei pyöri.

Tällä viikolla saimme pestyä myös ilmaletkut, joihin lypsimet menevät. Eipä se kovin haasteellinen ollut. Hieman täytyi vain katsoa, mikä osa meni mihinkäkin, kun sitä purki.

Viikot menevät ehkä jopa liian nopeasti, näyttöä ajatellen! Onnekseni nämä viikot eivät ole sinänsä samanlaisia, että kaikki viikot puuroutuisivat yhdeksi isoksi köntiksi kolaamista ja lypsämistä. Joka viikko tulee jotakin uutta, kuten huomaa. 

Moneskohan TOP taas kerran, viikko 1

Laitan herätyksen kiinni kello 5.05 huonosti nukutun yön jälkeen. Näin alkoi ensimmäinen päiväni työssäoppimisen aamuna. Tietenkään en saanut kunnolla unta, kun jännitti niin hirveästi uuteen paikkaan menoa. Olin käynyt Ollilassa jo aiemmin allekirjoittamassa papereita, joten paikan etsiminen ei ollut enää ongelma.

Päästyäni Ollilan pihaan kävimme läpi missä vaihdan vaatteeni ja sitten pääsimmekin itse hommiin. Ollilan tila on hieman alle 20 lypsylehmän parsinavetta. Tietenkin luku nousee yli 20, kun otetaan huomioon vasikat ja pian hiehotilalle lähtevät vanhemmat vasikat. Tilan aamu alkaa sillä, että lehmille jaetaan ensin ”murot”. Työn rankkuus ja samalla alkeellisuus näkyi jo heti, kun jaoimme lehmille ruoan kottikärryillä. Olihan se aivan erilaista, kuin koululla ja kyllä siinä menikin muutama päivä ennen kuin hiffasi miten kottikärryjen kanssa kannattaa menetellä. 

Kottikärrysekoilun jälkeen kolasimme lehmien parsista lannat pois ja kuivitimme. Tämä oli sentäs tuttua juttua. Turvetta lisättiin myöskin kottikärryillä ja kun kottikärryt tyhjenivät, (mikä tapahtuu ainakin kerran päivässä) kävimme hakemassa lisää turvetta turvevarastosta, jonne mentiin ulkokautta. Jos ei vielä muroja jakaessa huomannut työn rankkuutta, niin sitten viimeistään siinä, kun roudasi turvekärryjä koko ajan navetan ja varaston välillä. Turvevarastossa oli myös vanhemmat vasikat, jotka lähtevät sieltä hiehokasvattamoon Teiskoon. Samalla kun käy täyttämässä turvekärryjä aamusta, vasikoille annettaan väkirehua ja lisää heinää, jos se on loppunut.

Tähän vielä päälle oli ensimmäisellä viikolla muutaman vasikan tuttipullojuotto, joka lisäsi työmäärää, mutta kun kaikki työt sai tehtyä onkin kello noin puoli yhdeksän. Oli aika lypsää lehmät! Lypsykone oli samanlainen kuin koululla, tosin ihan vähän pienempi. Maitotankki myös. Lypsimet olivat samanlaiset, mutta taktiikka niiden käyttöön oli hieman erilainen. Lypsinten keskellä on sellainen musta tappi, joka on yleensä kiinni ja silloin se lypsää, mutta täällä se täytyy itse painaa erikseen kiinni, jotta lypsimet alkavat toimimaan. Tietenkin johdon täytyy olla kiinni koneessa ja koneen päällä ennen kuin se toimii. Niin ja lypsimet eivät irtoa itsestään, joten siinäkin sai seurailla milloin lehmä oli tyhjä jottei sitten tullut tyhjälypsyä. Lypsy meni omasta mielestäni hyvin. Hieman kyllä pelotti mennä ensimmäisiä kertoja siihen lehmän viereen, kun ainoastaan yhdellä lehmällä käytetään potkurautaa. Ja kun minä olin tottunut siihen, että kaikilla käytetään rautaa. Eivätpä lehmät olleet moksiskaan minusta, hyvin rauhallisesti seisoivat ja varmaan mielessään päivittelivät, että kaiken maailman kakaroita tännekin otetaan.

Lypsyn jälkeen, kun kone on saatu pesuun on tauon paikka. Kävimme vaihtamassa vaatteet normaaleihin vaatteisiin ja lähdimme kahville. Tauon jälkeen oli vielä lehmien väkirehuruokinta uudestaan ja kolaaminen (tietenkin). Kun lehmät olivat syöneet väkirehunsa, ne päästettiin ulos. Koska ulkoilualue on sen verran pieni, päästetään lehmät aina joka toinen päivä toinen puoli ja joka toinen päivä toinen puoli ulos. Lehmät ovat noin tunnin verran ulkoilemassa, jonka jälkeen ne otetaan sisälle. Jos lehmillä on rehua vähän, niin sitä lisätään, mutta muuten tähän päättyy päiväni.

Ensimmäisten päivien aikana tunsin olevani vielä todella ulapalla kaikesta, mutta pikkuhiljaa sitä rupesi muistamaan kaikkea ja olemaan omatoimisempi.