Tilavierailut 10.4

Torstaina 10.4 kävimme kahdella eri tilalla tilavierailulla. Lähdimme sinne pikkubussilla 9.15. Eipä siinä mitään paitsi että navettavuorolaisten, eli minä, Inkeri ja Tanja, piti käydä suihkussa ennen tiloille menoa, jotta emme veisi meidän koulun navetasta mitään bakteereita toisiin paikkoihin. Aamu oli yhtä apinanraivolla työskentelemistä, jotta kerkesimme lähtemään ajoissa suihkuun. Taisimme olla valmiita jo puoli kahdeksan aikaan, kiitos työtehtävien jaon. Minä tyhjensin pöydät ja jaoin rehut, aikkariporukka ja Tanja lypsivät, Kirsi ja Mona siivosivat parret ja karsinat ja Inkeri meni hoitamaan tallin.

Pääsimme oikein hyvin matkaan. Matkamme ensimmäinen päämäärä oli lypsyrobottinavetta Perttula Kangasalla. Navetan edessä puimme päälle paperihaalarit ja laitoimme kenkiin sellaiset siniset tossukat, siis suojukset. Tämän jälkeen menimme sisälle katsomaan navettaa. Navetta oli vasta vuosi sitten rakennettu pihatto, jossa oli säädeltävät verkkomaiset seinät. Sellaiset, että ne sai nostettua tai laskettua ihan riippuen miten kuuma/kylmä ulkona oli. Lehmärodut olivat pääasiassa holsteinia ja ayshireä, mutta oli siellä yksi länsisuomenkarjasta. Länskärin erotti hyvin muista, sillä se oli niin pieni ja saimme kuulla, että se on Ahlmannilta.

         Olihan sitä otettava ryhmäkuva (kaksi puuttuu), kun kerran reissussa ollaan porukalla!

Näimme myös lypsyrobottia toiminnassa. Lehmät menivät vapaaehtoisesti robotin portista sisään ja siellä seisoivat ja robotti lypsi ne, samalla kun lehmät söivät ruokaa, jota tuli pieninä määrinä ruokakouruun. Kysäisin tilanpitäjältä, että paljonko lehmät lypsävät päivässä keskimäärin. Se kuulemma riippuu ihan rodusta, mutta keskimäärin noin 50 kiloa päivässä. Voi sanoa, että meidän lehmät, varsinkin ne 2-5 kiloa lypsävät, kalpenevat niiden rinnalla. Mutta ei sellainen lypsyrobottinavetta olisikaan kannattavaa meidän lehmillä. Niin vähän ne lypsävät.

Pääsimme myös näkemään vasikkaosaston ja hieho-osaston, joka oli eri rakennuksessa. Hiehot olivat vielä parsityylisessä navetassa, mutta tarkoitus oli ilmeisesti, että parret saataisiin kokonaan pois ja hiehopuoltakin laajennettaisiin.

                                                 Tälläisillä kärryillä kuskattiin vasikoita.

Perttulan jälkeen matkamme suuntasi kohti Syrjysen strutsitilaa Pälkäneellä. Nimestäkin voi päätellä, että siellä on strutseja, mutta siellä kasvatettiin myös ylämaankarjaa, kuusipeuroja, pupuja ja villisikoja. Pihaan päästyämme tilan isäntä kertoi meille vähän tilan historiasta ja vei meitä sitten eläinkierrokselle ympäri pihaa. Pihassa seisoi myös tilan tyttären hevonen ja kissoja pyöri vähän väliä jossakin liepeillä. Kuulimme myös, että villisikoja ei ollut tällä hetkellä, sillä pojat olivat päättäneet lähteä livohkaan aitauksesta ja ne piti ampua, kun eivät suostuneet tulemaan enää takaisin kotiin. Tämä oli pieni pettymys, sillä olisin halunnut tosissani nähdä villisian käsietäisyydeltä. Noh, tämä pettymys meni ohi kun näimme ylämaankarjan. Voiko lehmä enää sulosemmaksi muuttua! Ne näyttivät ihan pehmoisilta nallekarhuilta, tosin noin 50 sentin sarvet eivät sopineet nallen kuvaan. Joukossa pyöri myös yksi vasikka ja sekös vasta nallukalta näytti! Ylämaankarjaa kasvatettiin siis lihakarjana. Tarkoitus ei ollut ollenkaan lypsää niitä sarvipäitä. Tulipahan nähtyä lihakarjaakin, kun on nähnyt ennestään vain lypsykarjaa.

Uusi tuttavuus oli strutsit. Kävimme katselemassa kolmea naaraspuolista strutsia, jotka tulivat heti aidalle ihmettelemään ja olemaan malleina. Jotkut voivat sanoa, että strutsit ovat rumia, mutta omasta mielestäni strutsit ovat kauniita. Tiedä, sitten vetoaako minuun niiden isot silmät vai se, että ne muistuttavat dinosauruksia koollansa, ulkonäöllänsä ja kävelytyylillänsä. Strutsit olivat hauskoja, kun ne rupesivat ”nokkimaan” tilan isäntää, kun hän kertoi meille niistä. Ne osaavat kuulemma potkasta vain eteen, mutta silloinkin parhaimmillaan 180 sentin korkeuteen. Ihan kuolettava iskuhan sieltä tulee niiden viisisenttisten kynsien kanssa. Eikä strutsit piilota päätään hiekkaan. Lastenohjelmien luoma harha. Eivät ne myöskään nokkaise tikan lailla suu kiinni. Minäkin kokeilin miltä strutsin ”nokkaisu” tuntuu. Eipä se missään tuntunut. Vähän vain paidan hihasta vetäsevät. Tilalla kasvatetaan siis näitä suloisia otuksia liha”karjana” myöskin. Noin 50 niitä oli sillä hetkellä. Aikuiseksi kasvettuaan noin vuoden ikäisenä ja 130 kilon painoisina ne teurastetaan tilan omassa kotiteurastamossa tilan pihassa.

Strutsien jälkeen kävimme vielä kurkkaamassa kuusipeurat, mutta ne olivat sen verran säikkyjä, että ne juoksivat heti kauemmaks meidät nähtyään. Kyllä niistä ihan hyviä kuvia sai silti.

          Viisisenttiset kynnet ja vahvat jalat eivät oikeen kuulosta houkuttelevalta tappelukaverilta!

Kävimme vielä katsomassa kotiteurastamon sisältä. Olihan se hyvä, että sai teurastamosta paremman kuvan kuin mitä kauhuelokuvat ovat antaneet, mutta ei se kyllä auttanut yhtään, kun tilan isäntä oli teurastanut juuri edellisenä päivänä kolme ylämaanlehmää ja yhden strutsin. Verta oli joka paikassa ja niin oli myös kolme päätä, jotka nököttivät lattialla komiassa rivissä. Näimme myös strutsin luurangon. Ei sitä tajunnutkaan kuinka pitkä kaula sillä on. Pistän teurastamosta myös muutaman kuvan, joten heikkohermoiset voivat skipata nämä.

Kuin kauhuelokuvan kuvauksista.

Tilavierailun jälkeen palasimme bussilla takaisin koululle ja me navettavuorolaiset kerkesimme syömään (hotkien tosin) ja ehdimme nipin napin puoli kolmeksi iltanavettaan.

Oli sen jälkeen aika paljon prosessoimista kaikessa tiedossa ja kuvissa mitä oli ottanut ja nähnyt. Tätä nykyä strutsista tuli yksi lempieläimistäni.